tiistai 12. tammikuuta 2016

Sorry to have kept you waiting

So there has been many times for me to start writing here again. Many times I opened my blog to start writing but every time my fingers stoped moving, or I lost all of my thoughts but now I finally think I can do this.

I surely missed writing in here, I missed all the comments and I missed the feeling of excitement of telling you something that happened or something that I bought or just something.

Many of you have asked if I stopped complitely and some time in this 1,5 years I thought so too. I thought I would never be able to get myself to write again. I even tried to make a video of explaining all of this but in the end I just deleted it and I think now it's the time to try to explaine most of the reasons why I just didn't feel like my blog was anything important anymore.


On 11.2013  we got bad news with Milla (my girlfriend) that her mother has ALS. I think most of you know what it is because of the huge ice bucket challenge that started to go on about the same time as her mother got the diagnosis of her ALS. Even thought her mother wasn't my own, it still hit me pretty hard to know that soon my girlfriend would not have a mother and on top of that she doesn't have a father eather. We both got so sick and tired of the challenge because it felt like the matter was rubbed against our faces, we watched maybe the first 10 challenges, then there were suddenly a huge mass of people who did it, not all did it for good, some only for the fame (even tho the challenge was for good we were so sicked and tired).

At that time I also got so anguished because of Milla's sisters tried to make me their mothers personal care taker (since I am a nurse), it felt like they pushed me too much. I cried because I didn't want to do it and Milla knew I would not be able to maintaine my curret state of mind if I would do it, because of what happened when I was a trainee at a hospital. I am glad I said no I would have lost my mind.

ALS took her mother in a year, so before christmas of 2014 she was gone. I felt so horrible that we didn't visit her mother often and I know my gf feels that way too. I was scared, because in the end her mother couldn't walk, talk she couldn't do anything she normaly did, I was scared to see her, I was scared because everytime we went there I felt like bursting into tears. In the end now I feel little bit happier to know that she is not in pain, she can walk in heaven, laugh and be herself in there, she doesn't have to rely on machines.

At this time I still did write a little bit in here, but you know I stopped writing before she passed but I had problems of my own too. When I started my studies in Vaasa, I totally lost myself. I lost my 

self-confidence I lost all of me. I pushed myself too hard, I was sad because I didn't get friends from school. I thought there was something wrong with me that I hated myself.

When my second year in school started (2013) I just realized that my (new) schoolmates were just plain assholes who just liked to pick on the "kids" that are different than themselfs. they called me insaine, fat etc. They didn't even find sympathy in them when my friend passed away on the end of 2013. the first year in school my schoolmates were caring and really nice people. Some of them turned out to be on the same class as me next year and they were complitely different this time.

I also got stalked in a supermarket and that person wrote in online what I had bought from there. I started to have panick attacks and social
anxiety/phobia. I locked myself into our apartment, gained weight and I was scared to go outside. I thought everyone hated me. However I did get couple friend from school (you know who you are) and I still like them thank you for making my school year a little bit better. I also got a really good friend from one trainee place. So it all ended well I graduated with good grades but I still have some anxiety left in me.

The cherry on top of this cake was when one of my longest friends passed away with cancer last year on march. I still remeber the text message my friend send me while I was skiing with the kids from my work I felt like shit and started crying in the middle of the kids. She strougled with that cancer for so many years and sadly the cancer was the one which won the case. I still feel so sad to loose someone as bright as her and I wish I would have been able to see her more ofthen and that I would have talked to her more, but I never talk with my friends that much.


So these are the reasons  I fel like shit for the past 2 years and why I felt like blogging was nothing to me anymore. Now that all this sadness has been told I can start writing about the happy things again. For example...

I GOT VIP'S TO THE GAZETTE'S CONCERT ;; ~ ;;
 

I promise that next time I write in here it'll be about all the positive things that have happened and it wont take me 1,5 years to write it.

22 kommenttia:

  1. Don't apologize for being inactive, it is completely understandable with all these things going on in your life. These are enormous things, and sometimes you just need to prioritize some things in life, like family.

    My mother recently got diagnosed with Cancer, so.. I haven't been able to update my blog as much as I would have wanted, so I understand. But I won't take pressure of it. My mother comes first.

    Lots of hugs and strength to you and your girlfriend. Much love.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, but I still want to say sorry because I made people wait and didn't tell any reasons for it.

      I'm so sorry to hear about your mother. I wish you all the best and I am sure she'll get better!!

      Poista
  2. Tuosta muistotilaisuudesta sen verran että sinne sai kaikki kutsua ihmisiä. Itse kutsuin sellaisia joiden tiesin pääsevän paikalle ja jotka oli ilmoittaneet jo etukäteen haluavansa sinne ja jotka kyseli pidetäänkö semmoista. Sinua ei tullut mieleen kutsua koska Sannan puheiden perusteella ajattelin ettette ole tekemisissä olleet pitkiin aikoihin ja luulin ettette tulleet toimeen. T: Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain tietää itse muistotilaisuudesta vasta sen jälkeen, kun se oli ollut. Sillä sen ensinmäisen oletettavan muistotilaisuuden päivämäärä muuttui ja uudesta koskaan kuullut mitään. En jutellut Sannan kanssa kokoaikaa, mutta piudin silti tärkeänä ystävä. Nähtävästi mua ei sitten enää pidetä. Mielestäni tulimme kyllä toimene, koskaan en ole Sannaa vihannut.

      Poista
  3. Joo me muokattiin sitä niin että mahdollisimman moni pääsisi, ja oletettiin että jos joku jota ei ole kutsuttu sinne haluaa niin ilmoittaa asiasta. Kun kuitenkin siitä tilaisuudesta tiesit niin mikset silloin kysynyt mitään? Asialle on paha enää tehdä yhtään mitään ja kun on tuommoisesta asiasta kyse niin aina kannattaa ottaa yhteyttä. Meilläki oli aika urakka siinä surun keskellä järjestää mitään joten oletettiin että jos meillä joku unohtuu joka sinne haluaa tulla niin kyllä meille siitä ilmoitetaan ja kun tosiaan ilmastiin siinä heti että kutsua saa lisää porukkaa. Sannan ja sinun väleistä en tiedä muutakun mitä Sannalta olen kuullut tietenkään eikä se ole minun asia niitä alkaa puimaankaan, eikä mua kyllä kiinnostakkaan alkaa puimaan asioita joista en voi tietää varmuudella mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesin sen ensinmäisen päivämäärän ja silloin Minnalle sanoin, että siihen en pääse, koska on työ menoja mitä en voinut peruuttaa. Sen toisen päivämäärän sain tietää suunnillee joko just vähän enne tai vasta sen muistotilaisuuden jälkeen ni oli vähän vaikea enää tehdä asialle mitään. Hatule sillon muistaakseni menin puhumaan asiasta, et miks en kuullu mtn tms.

      Inhottaa vain jälkikäteen tietää asioista, mistä mulle ei oo Sanna esim koskaan maininnut ja siinä mielessä ehkä sunkin olis kannattanu olla mainitsematta.

      Poista
    2. Toki nämäkin voi olla väärinkäsityksiä minun osalta, mutta en ole sellainen ihminen joka tulee vain kysymään ns "änkemään" itseään minnekään. Eli jos mulle ei asiasta sanota ni tuskin tulen myöskään kysymään.

      Mutta musta on hienoa, kun järjestitte sen tilaisuuden.

      Poista
  4. Mie luulin tietysti sun tietävän tuosta tilanteesta kun oletin sen olevan molemminpuolinen, niinkuin sanoinkin. Oletin sen myös olevan tärkeä tieto sen kannalta miksei tullut mieleen heti kutsua sinua tuonne itse. Tuossa tilanteessa tosiaan tiedotettiin ekana niille jotka oli kysellyt ja olisi varmaan jäänyt kutsumatta muitakin ellei ne olisi itse kyselleet asiasta. Harmillista todella, mulla itsellä tuntuu joskus kanssa etten kutsu itseäni johonkin kun en halua ängetä mukaan, joskin tommoisessa tilanteessa olisin mieluummin sitten ängennyt kun jäänyt katumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ottaen huomioon sen mitä joskus kuulin että olen kuulema niin muuttunut ja muuta ns "paskaa". Niin tuntui vaan, että mulle ei syystä sanottu asioita joten en myöskään sitten kutsunut itse itseäni. Ottaen huomioon, että näiden kuulemieni perusteella, musta tuntui ettei kukaan teistä pidä mua edes ystävänä enää.

      Mutta myönnän oma vikani.

      Poista
  5. Mää luulin että tässä oli kyse Sannan muistotilaisuudesta. Halusin tätä selvittää ettei mitään väärinkäsityksiä tule ja ettei tarvi itsekseen miettiä että mitähän tässä on käynyt. Tohon muuttumisee ja muuhun "paskaan" en ala ottaan mitään kantaa. Itse voin henkilökohtaisesti sanoa että en pidä monia lukioaikaisia ihmisiä enää ystävinäni tai ole tekemisissä, mutta en kyllä ketään heistä mitenkään vihaa tai ees kamalan pohdi asiaa koska musta on tosiaan luonnollista että ihmissuhteet muuttuu. Enkä usko että kukaan nyt muistotilaisuutta järkätettä mietti että "marika on niin muuttunu ei kutsuta sitä, se ei oo meidän ystävä"ja toivottavasti sinäkään et niin ajattele. En usko että ketään jätettiin kutsumatta koska ei oltaisi pidetty ystävinä/oltais vihattu tai mitään sellaista. Mun mielestä sellainen ajattelu ei kuulu tuollaisiin tilaisuuksiin eikä kyllä ainakaan mun elämään muutenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi sanoinkin, että no oma vikani etten sitten sanonut mitään, muttä tälläinen ihminen, kun olen ahdistunut ja pelokas jatkuvasti niin ei sit tullu sanottua mitään. Itse pidin aika lailla teitä kaikkia kenen kanssa tuli hengattua ysiluokalta lukioon niin ystävinä, ikävä jos tunne ei ole molemminpuoleinen.

      Poista
    2. Ei tässä enää muuta epäselvyyttä ole niin, en usko, että tästä tarvii enempää puhua. Kiitos kun kerroit asioita, niin ei oo enää nii paha mieli.

      Poista
  6. Hyvä että asiat nyt selkeni. Mut pakko vielä tarkentaa että toi on edelleenkin vaan mun henkilökohtainen mielipide. Ei ole olemassa enää oikein mitään tiivistä ryhmittymää meillä enkä osaa sanoa kuka sua pitää ystävänään kuka ei. Haluan kanssa sanoa että me ei olla oltu tekemisissä pitkään aikaan. Mut en tarkoita etteikö oltais väleissä/ei oltais oltu ystäviä, mutta mää luen nykyisiksi ystäviksi sellaiset joita joskus näen/oon tekemisissä. Se ettei olla nähty ei musta ole kenenkään vika vaan luonnollisesti ihmiset ei pysty pitämään samanlaisia välejä kaikkiin ihmisiin yhtäaikaa.Ystävyys kuitenkin vaatii jonkinlaista kontaktia joten en voi kutsua ystäväksi sellaista jonka kanssa en enää ole tekemisissä juurikaan. Ei kenelläkään ole aikaa vaalia kaikkia suhteitaan niin että ne eivät ikinä muutu ja voi erkaantua monesta muustakin syystä. Mulla itsellä ei ole mitään suurta dramaattista syytä tai vihaa ainakaan siinä taustalla etten juttele monenkaan lukiotyypin kanssa. Kyse enemmän jaksamisesta. Halusin tosiaan vielä selventää tätä hiukan koska tuli sellainen olo että luulet nyt että kukaan ei enää välitä sinusta koska toi muistotilaisuus meni miten meni tai että se etten ainakaan minä lue sinua ystäväkseni tarkottaisi että jotain dramaattista on tapahtunut ja nyt en sietäisi sinua. jokaisella on eri näkemys ystävyydestä ja mitä tarkoittaa jos joku ei pidä ystävänään niin halusin siksi selventää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidän sinua vielä ystävänä, haluan sen kertoa, tai edes kaverina jonka kanssa olisi vielä joskus kiva tavata. Tuntui vaan kun kaikki muutti Ouluun, että jäin totaalisesti ulkopuolelle, kun itse jäin mätänemään Kemiin XD Kiitos keskutelusta, se todellakin auttoi aika paljonkin pääsemään yli tietyistä asioita ja tuli paljon parempi mieli.

      Poista
  7. I'm sorry to hear about all of your troubles, don't apologise for being inactive, you have lot's of reasons to do so and I think it's great that you put yourself first before your blog :)

    Also congrats on those Gazette tickets!! :O

    SAMI★SPOON

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much ♥ Not writing my blog gave me so much stres since I really wanted to write for my readers but now I am happy that I took the time off.

      Yeah I'm so happy I got those tickets. I never thought they would come back to Finalnd.

      Poista
  8. Happy you're back but still...take your time! All of this seems really hard and it is a lot to struggle with. I know this feel and sometime you need some time for yourself. I hope you will feel better some time!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I am slowly feeling better about everything now that I talked with friends and so. I just need to do new layout and ask my friend to help me with new headder so I think that blogging will start to feel important again.

      Thank you so much for your words <3

      Poista
  9. dank u zeer mooie en goede informatie kan nuttig zijn voor ons allemaal.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dank je <-- all I know in dutch but I google translated your message :3

      Poista
  10. Pakko kommentoida yhtenä vanhana luokkalaisena 2013 vuodelta etten kyllä sua ole noin haukkunut susta huomasi et sulla oli vaikeaa ja ite koin et sulla oli oikeus olla surullinen yms. Tuntuu paskalta lukee kuinka perseestä me sun luokkalaiset ollaan oltu varsinkin kun ite en kyllä sua haukkunut tai mitään. Mutta eniwei pahoittelut jos olen sua aikoinaan loukannut tietämättäni mut elämä jatkuu ja toivon sulle kaikkea hyvää ja ihanaa elämääsi! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea sanoa, en tiedä kuka oot, mutta tiedän että osa (ei kaikki) haukku mua todella pahasti koulussa tai sitten ne jotka kerto mulle näitä juttja puhu paskaa anyway. Jos susta tuntuu ettet haukkunu, sulla ei pitäis olla mitään syytä tuntea paskaa oloa. Silloin nimittäin tuskin olit. En sano et kaikki luokalla oli perseestä, en tietty tullu mielestäni toimeen kaikkien kanssa ja tuntui että olin ulkopuolinen, silti kaikki ei ollu ilkeitä.

      Poista